Kestomenestyjä ja Suomen Vahvimmat – jo yhdeksättä vuotta putkeen

Sareskoskelle on myönnetty Kauppalehden Kestomenestyjä 2017-2025 sertifikaatti. Olemme nyt yhdeksäntenä peräkkäisenä vuotena sijoittunut Suomen menestyneimpien yritysten joukkoon. Kiitos tästä saavutuksesta kuuluu henkilöstöllemme, asiakkaillemme sekä yhteistyökumppaneillemme!
Menestyjä-merkki on laadun ja luotettavuuden tae
Menestyjä-sertifikaatti osoittaa, että yritys on taloudellisen suorituskykynsä perusteella sekä koko maan että oman toimialansa parhaimmistoa. Luokitus mittaa yritysten taloudellista suorituskykyä: kasvua, kannattavuutta, tulosta, maksuvalmiutta, vakavaraisuutta sekä riskinsietokykyä. Vain noin murto-osa suomalaisista osakeyhtiöistä yltää Kauppalehden Kestomenestyjiin.
Menestyjä-merkki kertoo yhdellä silmäyksellä, että yrityksessä osataan hoitaa hyvin niin asiakkaita, liiketoimintaa kuin henkilöstöä. Menestyjä-yritysten toiminta on tutkitusti vakaammalla pohjalla ja todennäköisyys luottotappioihin pienempi kuin muiden yritysten kanssa toimiessa.

Suomen vahvimmat
Suomen vahvimmat viittaa Suomen Asiakastieto Oy:n myöntämään sertifikaattiin, joka myönnetään yrityksille niiden vahvan taloudellisen aseman, luottokelpoisuuden, positiivisten taustatietojen ja hyvän maksukäyttäytymisen perusteella.
Sertifikaatti on todiste siitä, että yrityksen toiminta on kestävällä pohjalla ja että se on luotettava kumppani. Siihen kuuluu useita tasoja, kuten Hopea, Kulta ja Platina, joista Platina on korkein ja myönnetään vain parhaimmille parhaille yrityksille.
Meille myönnettiin Platinatason sertifikaatti tänä vuonna. Olemme hyvin ylpeitä tästä saavutuksesta, ja jatkamme kovaa työtä ja kehitystä.
